torstai 26. toukokuuta 2016

Koulu



Pidimme keskiviikkona Powerpoint esityksen ykkös- ja kakkosluokkalaisille kokemuksestamme täällä. Kerroimme myös, mitä eroja havaitsimme verrattuna Suomeen niin koulutasolla kuin yleisestikkin.

Koulunkäyntiin liittyviä eroja löytyi useita. Lähiaikoina muutama opettaja täältä koulusta vieraili Seinäjoella taitaja2016 finaalissa ja kehuivat Suomen koulusysteemiä ja valtion panostusta opetukseen ja koulutettaviin.



  • Koululounas, sitähän täällä ei ole ilmaiseksi saatavilla. Luokassa kävi melkoinen kuhina, kun kerroimme että Suomessa saamme joka päivä kunnon lämpimän lounaan vieläpä ilmaiseksi. Täällä koulussa on kioski, jossa on myynnissä erilaisia sämpylöitä, lämpimiä snackseja ja keittoa, jota tosin saa ottaa vain pienen kulhollisen. Monet tuovat kotoaan eväiksi esimerkiksi leipää.
  • Tauot, täällä tunneilla on aina tietty kulkukaava. Tauon päättyessä kello pirisee, eli koko koulu menee samassa tahdissa. Tietysti on pieniä vaihteluita, esim välillä kaksoistunnilla saa itse päättää taukonsa ajankohdan. Opettajat täällä kuvailivat tahtia vähän armeijamaiseksi ja pitivät ajatuksesta, että tauot olisivat joustavampia ja tulisivat silloin kun opettaja sanoo.
  • Loput kohdat ovatkin enemmän hiusalaan liittyviä. Ensinnäkin, jokainen joutuu ostamaan kaikki välineet itse. Harjat, kammat, sakset, klipsit, jopa föönit.. Koulu tarjoaa lainaan vain muutamia föönejä ja hiusten viimeistelyrautoja. Muitakin tavaroita on tarjolla melko vähän, hengettömiä pinnejä oli lähes mahdoton löytää. Leikkauksessa tarvittavia tavaroita säilytetään
    "vyölaukussa" eikä kärryjä ole käytössä.
  • Hiukset pestään lähes aina kahdesti shampoolla, eikä koulussa opeteta hierontaa hoitoaineen vaikutusajalle. Erilaisia tuotteita käytetään ronskimmin ja monipuolisemmin, etenkin muotovaahto ja vahat naisille ovat suosiossa.
  • Ennen tätä reissua ei oltu edes koskettu ilmakihartimeen, mutta nyt sitä on tullut käytettyä ja todella paljon ja se onkin täällä erittäin suosittu väline. 
  • Yleissivistävien aineiden ja työssäoppiminen on melko erilaista täällä. Luokkalaisemme eivät ole opiskelleet englantia ollenkaan hiusalalla opiskellessaan. Matikkaa saattaa olla keskellä päivää ja myöhemmin palataan taas hiusalan hommiin. Ylipäätään opettajia saattoi olla saman päivän aikana useita, toisin kuin me menemme aikalailla yhden opettajan johdolla. Yleissivistäviä aineita opiskellaan yleensäkkin vähemmän kuin meidän ammattiopistossa. Työssäoppiminen suoritetaan tasaisesti ympäri vuoden, aina kaksi päivää viikosta. Näin kehittyminenkin on tasaisempaa ja vakioasiakkaiden luominen paljon helpompaa. Työssäoppijat eivät saa töistään rahaa elleivät tee töitä myös kouluajan ulkopuolella ja siihen osa liikkeistä ei edes suostu,
Seuraamamme luokka on jaettu kahtia ja asiakaspalvelua on kerran kahdessa viikossa per ryhmä. Asiakaspalvelun työt kerätään paperikalenteriin, josta ne jaetaan vasta tunnin alussa. Ainut ajanvaraustapa puhelimitse tai paikan päällä. Myös hinnat ovat Suomea huomattavasti alhaisemmat.

 






maanantai 23. toukokuuta 2016

Kokemuksia Alankomaista

Huh huh, kun aika kiiruhtaa! Ei olla keretty tänne blogin puolelle mitään päivitellä, kun ollaan niin paljon oltu menossa. Arki on alkanut rullaamaan normaalisti ja elämä täällä alkaa tuntua tutulta ja turvalliselta. Paikat ovat pikkuhiljaa tuttuja ja kulkeminen on helpompaa. Koulu- ja työpäivien jälkeen laitamme ruokaa ja sitten kello onkin jo niin paljon, että on aika lysähtää suihkun kautta sänkyyn.

Ajattelimme kertoa hieman hintatasosta, sekä muista asioista, joihin olemme kiinnittäneet huomiota. Ensimmäisenä mieleen tulee kauppojen koko ja aukioloajat. Kaupat ovat pieniä verrattuna suomen hypermarketteihin. Isoimmat kaupat ovat suunilleen samankokoisia, kuin s-marketit suomessa. Siwan kaltaisia vapaammilla aukioloajoilla varustettuja pikkupuljuja ei löydy ollenkaan. Kaupoissa on hitusen alempi hintataso kuin Suomessa. Ero ei ole suuri ja hinnat vaihtelevat todella paljon. Juusto on vähän kalliimpaa ja jauheliha taas hyvin halpaa.

Kaupoista vielä sen verran, että esim. perunoita löytää pusseista valmiiksi kuorittuina monissa eri muodoissa (lohkoina, lastuina, kuutioina), eli itse tarvitsee vain kypsentää. Pakastimesta löytää jopa mangoa, muttei vihannessekoituksia.


Esimerkkejä:  
                            Maustamaton kana 6,50€/kg
                            Jauheliha 3€/700g
                            Juusto
                            Leipäpussi 1,74€
                            Jugurtti 1,23€/l
                            Coca cola 2,09€/2l
                            Lakritsikarkit 1,45€/265g


Alkoholi on hollannissa paljon edullisempaa kuin suomessa. Baareissa kuitenkin hinnat nousevat melkein samalle tasolle. Kaupoissa myydään mietojen juomien lisäksi useita viinejä, muttei kuitenkaan väkeviä, sillä kaupan yhteydessä on usein "minialko".

Alkoholijuomat:
                             Kalja 0,39€/tlk
                             Siideri (somersby) 1,39€/tlk
                             Viinipullo 4€/pullo

                           
Julkinen liikenne on hieman halvempaa, sillä bussimatka (8km) kustantaa noin 2€ ja junalippu (n.200km) 26,50€. Junalippu ostetaan halutulle välille ja tietylle päivälle, mutta sen voi käyttää mihin kellonaikaan tahansa. Bussit kulkevat aika tiheästi ja monipuolisesti, mutta yöllä on hiljaista.

Paikallinen liikenne on aivan hullua. Pyöräillessä täytyy todella pitää silmät auki tai muuten käy huonosti. Autot tekevät äkkijarrutuksia ja ajavat todella kovaa. Välillä ei käytetä vilkkua ollenkaan ja skootterit ajavat jalkakäytävillä. Skootteria ja pyörää ajaessa ei käytetä kypärää, eikä myöskään pienillä lapsilla näy kypäriä.

Työpäivämme liikkeissä ovat nyt ohi, jäljellä enää tämä viikko koulua. Koulussa pidämme luokkalaisillemme power point esityksen ajastamme täällä. Voimme linkata upottaa mitä lie esityksen myös tänne blogin puolelle.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Roadtrip

Maanantaina 16.5. ja tiistaina 17.5. koulu oli kiinni helluntain takia. Törmäsimme maanantaina yhteysopettajaamme Hylcoon sattumalta kaupungissa. Vaihdoimme kuulumisia ja hän kysyi mitä suunnitelmia meillä oli seuraavalle päivälle. Tiedossa oli ainoastaan Suomen jääkiekkopeli illalla Kanadaa vastaan, joten hän ehdotti haluammeko lähteä maisema-ajelulle. Autokyyti teki tähän väliin ihan hyvää, niin paljon tullut pyöräiltyä. Tiistai aamuna 11 maissa lähdimme ajamaan ja ensimmäisenä pysäkkinä oli merenranta kaupunki Harlingen, jonne matkaa oli n. 30km. Pysähdyimme pienelle kävelylle ja kävimme terassilla juomassa kahvit kunnes jatkoimme matkaa kohti Hindeloopenia. Hindeloopenissa aika sama juttu, kävelimme ympäriinsä, kävimme katsomassa kirkkoa ja jonkunlaista putiikkia jossa oli mukana paloja menneisyydestä. Söimme jäätelöt satamassa ja lähdimme ajamaan kohti Sneekiä. Sneek oli paikoista isoin, reilut 33 000 asukasta.

Juteltiin niitä näitä ja Hylco tarjosi meille kahvit terassilla ja myöhemmin jäätelöt. Ihmettelimme miten hän lähti viemään meitä omana vapaapäivänään, kai sitä voisi muutakin tekemistä olla. Oli mukavaa nähdä enemmän maata ja myös pieniä paikkoja, jotka kuvaavat paikallisuutta parhaillaan eivätkä ole mitään turistirysiä. Erittäin paljon kiitoksia Hylcolle, nautimme ajelusta!



Harlingen

Hindeloopen

Sneek



Meidän reitti suunnilleen ja Alankomaiden koko verrattuna Suomen kokoon. Ei ihmekkään jos välimatkat näytti kartalla suuremmilta mitä todellisuudessa, tottunut ajattelemaan Suomen mittakaavassa.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

May holiday

Alankomaissa koulut viettävät huhtikuun lopulla kahden viikon lomaa ja loma koski myös meitä. Loman aikana on muutamia alankomaalaisia merkkipäiviä, kuten kuninkaanpäivä ja "itsenäisyyspäivä" tai tarkemmin päivä jolloin Saksa vetäytyi miehittämästään alueesta. Työskentelimme kuitenkin töissä normaalisti kaksi päivää viikosta ja osallistuimme paljon paikallisiin tapahtumiin. Ensimmäiset lomapäivät otettiin rennommin ja käytiin vähän kiertelemässä paikallisia kauppoja ja alueita.

Keskiviikkona 27.4. oli kuninkaanpäivä, jolloin koko maa juhlii nykyisen kuninkaan syntymäpäivää. Maan lipun punainen, valkoinen ja sininen saavat rinnalleen oranssin, Oranje-kuningashuoneen värin. Osa ihmisistä pukeutuu oranssiin ja kaupat pursuavat oranssia rekvisiittaa ja syötävää. Ostimme aiemmin luokkalaistemme avustuksella liput paikalliseen festaritapahtumaan kingsday outdoor. Lipun hinta oli n. 15 euroa ja tapahtumassa oli monia dj'tä ja se kesti reilut kuusi tuntia. Tapahtuman ikäraja on 14 vuotta ja porteilla tehdään tarkat turvatarkastukset. Porteilla alaikäiset voidaan jopa puhalluttaa ja alkoholin käytön valvonta on muutenkin tarkkaa. Tapahtuma-alueen sisällä oli kojuja, joista sai juotavaa ja syötävää. Normaalista poiketen juomat maksettiin munteilla, joita saatiin munttikassoista. Yksi muntti vastasi 2,5 euroa ja hinnasto oli helppo munttien avulla, esimerkiksi yksi pepsi maksoi yhden muntin. Näin säästyttiin käteisen ja vaihtorahojen kanssa pyörittelystä. Sää oli alkuillasta hyvä, mutta loppua kohden alkoi kuurottelemaan vettä. Paikalla oli n. 2000 osallistujaa.

Päätimme lähteä kahden päivän reissulle Amsterdamiin 2.-3.5. Varasimme hostellin etukäteen netistä, yöpyminen maksoi 35 euroa per pää ja hinta sisälsi aamiaisen. Huomasimme jälkikäteen että hostelli sijaitsee punaisten lyhtyjen reuna-alueella, joten olimme hieman peloissamme ennen lähtöä.

Pyöräilimme maanantai aamuna juna-asemalle, ostimme junaliput ja juna lähti matkaan klo 8.03. Perillä oltiin puoli yhdentoista maissa ja suuntasimme kohti keskustaa kiertelemään kauppoja kunnes hostellimme sisäänkirjautuminen aukesi. Käytiin kahden maissa viemässä tavarat ja ensimmäiset ostokset huoneeseemme. Yllätyimme, koska huone oli todella siisti ja juuri remontoidun näköinen. Alue oli hieman kyseenalainen, mutta aikomuksena oli mennä hostellille ajoissa, jottemme joutuisi vaaratilanteisiin. Loppu päivä kierreltiin kauppoja sekä ostettiin pikkupurtavaa illalle. 

Amsterdamin juna-asema



Vilskettähän siellä riitti, mitä nyt 820 000 asukkaan kaupungilta voikin odottaa. Kadut vilisivät myös turisteja ja erilaisia turistiryhmiä. Törmäsimme jopa yhden tavaratalon liukuportaissa suomalaisiin! Asemalta löydettiin nopeasti Amsterdamin keskusta, Kalvestraatin alue, tai siksi sitä ainakin luullaan. Kadut olivat täynnä yksittäisiä liikkeitä toinen toisensa jälkeen ja lähistön ainoa löytämämme ostoskeskus oli kaunis mutta sisällöltään onneton. Keskusta vaikutti rajoittuvan melko pienelle alueelle, mutta oli sisällöltään monipuolinen. Parhaiten meille jäi mieleen useat Mc Donaldsit, Forever 21 ja Bershka.






Ensimmäinen päivä pyhitettiin kokonaan shoppailulle ja mentiin hostellille lepäämään illalla seitsemän aikaan. .Toisena päivänä oli tiedossa heti aamupalan jälkeen huoneen luovutus ja lähdimme hostellilta jo ennen kymmentä. Aamun kävelimme vähän eri alueilla mitä edellisenä päivänä. Kävelimme myös vahingossa Anne Frankin talon lähistölle, löysimme sinne ohjaavan kyltin ja paljon ihmisiä jonottamassa sisälle. Ei meinattu aluksi edes pongata koko taloa, mutta osuihan se sitten lopulta silmään. Ei nyt ulkoapäin mikään maata järisyttävä nähtävyys, ikkunatkin oli pimennetty. Suuremman vaikutuksen teki yksi kirkko jonka sisällä käytiin, se oli täynnä koristeita ja yksityiskohtia. Ihan eri tasolla Suomen kirkkoihin verrattuna, niinkuin oli jo ulkoapäin odotettavissa. Loppupäiväksi menimme uudestaan keskustaan kiertelemään kauppoja vähän rennommalla tahdilla. Junamme takaisin Leeuwardeniin lähti 18 maissa.







Etukäteen meitä oli varoiteltu paljon taskuvarkaista, joten olimme varuillamme koko reissun ajan. Myös huumeiden laillisuus ja yleinen käyttö toivat epävarmuutta kadulla liikkumiseen. Huumeiden käyttö ei noussut suuremmin esille, mutta hajusta kyllä huomasi mitä on tullut polteltua. Meidän onneksemme kuitenkin kaupunki tuntui aika turvalliselta ja reissu sujui ongelmitta. 



Torstaina 5.5. oli itsenäisyyspäivä sekä helatorstai eikä meillä ollut töitä. Lähdimme katsomaan tapahtuisiko keskustassa mitään, tosin Jenni jäi kotiin parantelemaan itseään taudista. Saavuimme keskustaan ja koko kaupunki kuhisi ihmisiä, suorastaan yllätyimme. Keskustassa oli markkinan tapainen tapahtuma ja lavoilla esiintyi bändejä. Keli oli aurinkoinen ja lämmin, joten ihmiset viihtyivät ulkona nurmikolla loikoillen.





Vahtasimme koko viikon ankarasti sääennustuksia silmiä hieraistellen pitääkö tulevat kelit todella paikkaansa. Tottahan se oli, hellettä ja aurinkoa. Ostimme onneksi ruokaostosten yhteydessä aurinkorasvaa, ilman sitä ois itse kukin kärähtänyt. Molemmat päivät makoilimme läheisellä rannalla, emmekä olleet ainoita paikalla. Onneksi hyvät kelit kesti vain muutamia päiviä, eihän tuota olis pitempään jaksanutkaan auringossa loikoilla tai saati koulun sisältä katsoa ulos kun aurinko porottaa. 



Hyvillä fiiliksillä jatketaan kohti viimesiä viikkoja. Paluu Suomeen lähenee vaikka vastahan tähän arkeen täällä alkaa tottua. Mutta ei vielä puhuta lähdöstä, onhan tässä vielä pari viikkoa jäljellä :)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ensimmäisen viikon tunnelmia


Ensimmäinen kokonainen viikko kohteessa on nyt takanapäin. Kaikki meistä viihtyvät täällä hyvin, eikä vielä ole edes koti-ikävää. Koulussa meidät on otettu todella hyvin vastaan. Ihmiset ovat huomaavaisia ja avuliaita, heitä kiinnostaa miten meillä menee ja antavat neuvoja. Olemme jutelleet paljon hollantilaisten luokkalaistemme kanssa ja yksi on jopa kutsunut meidät käymään kotiinsa. Kaupungissa ihmiset ovat iloisia ja tervehtivät jopa tuntemattomia. Ihan eri meininki siis Suomen mutrusuihin verrattuna.

Ensimmäinen ajatus ulos katsoessa oli kevät. Kaikki on vihreää, kukat kukkivat ja lehdet alkavat puhjeta. Takuuvarma merkki keväästä on myös ötökät, mehiläisiä kirmailee siellä täällä ja muutama perhonenkin on tullut nähtyä. Sää on suosinut meitä tämän ensimmäisen viikon. Aurinko on paistanut, lämpötila on ollut siinä kymmenen asteen molemmin puolin ja tuuli vaihtelevaa. Tulevat sääennustukset eivät kovin hyvältä näytä, mutta sateinen keli olikin hieman odotettavissa. 

Ruokakulttuuri on täällä hyvin erilainen kuin Suomessa. Työ- tai koulupäivän aikana syödään vain jotain pientä välipalaa, kuten leipää tai välipalapatukoita. Kaupassa asioiminen on vielä hankalaa kun kaikki on vieraalla kielellä ja maksaminen täytyy hoitaa käteisellä, sillä korttimme eivät toimi täällä. Tuotteita on muutenkin suppeasti, eikä täällä ole prisman kaltaisia suuria hypermarketteja. Ruuan hintataso on hieman Suomea edullisempi, mutta ei ole havaittavissa suuria eroja. Yleisesti käyttötavarat ovat halvempia. 


Pyöräily ja polkupyörät ovat olleet meille tämän reissun kirous. Heti ensimmäisenä päivänä yhden pyörämme rengas tyhjeni ensimmäisellä matkalla. Seuraavana päivänä koulu korjasi renkaan ja pääsimme jatkamaan ehjillä pyörillä. Selvisimme jopa yhden päivän ilman pyöräongelmia, kunnes torstaina elämä potki meitä päähän todella. Menimme pikaiselle kauppareissulle ja lähtiessä huomasimme yhden pyörän hävinneen pihasta. Ei niitä pyöriä näköjään turhaan lukita, nimittäin Mari unohti pistää pyörän lukkoon ja sehän hävis kun pieru saharaan. Hetken siinä pää löi tyhjää, että mitähän seuraavaksi.

Kysyimme kaupan henkilökunnalta valvontakameran nauhaa ja he ohjasivat meidät poliisin puheille. Onneksemme oli torstai, hollantilaisten juuri se ainut päivä viikosta kun poliisi ja muut kaupat saavat pitää ovensa auki normaalia pidempään. Löysimme kuin löysimmekin perille poliisiasemalle, mutta reissu ei tuottanut tulosta. Kuulemma me emme voi tehdä raporttia varastetusta pyörästä, koska emme ole pyörän virallinen omistaja. Koulun täytyisi siis tehdä raportti ja vasta raportin jälkeen olisi mahdollista palata valvontakameran nauhan pariin. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että koulu olisi enää yhden päivän auki ennen kahden viikon lomaa. 

Seuraavan työpäivän aikana se yksi ja sama rengas oli jälleen tyhjentynyt. Siinä vaiheessa alkoi jo toivo todellakin loppua. Kävelimme Marin työpaikalle ja siitä yhdessä keskustan pyöräkorjaamoon, jossa myös myytiin pyöriä. Saimme koululta ohjeistuksen ostaa sieltä käytetyn pyörän, jonka koulu ostaisi lopuksi meiltä varastetun tilalle. Pyöräkorjaamolta saimme Marille uuden pyörän, kyllähän sillä eteenpäin pääsee. Saimme myös ilmaa tyhjentyneeseen renkaaseen ja toistaiseksi ilma on pysynyt sisällä. 

Rankan viikon jälkeen pieni loma tuli tarpeeseen ja nyt olemme ottaneet rennosti ja ulkoilleet. Koulu on seuraavat kaksi viikkoa kiinni, mutta töissä käymme normaalisti. Keskiviikkona on luvassa King's day, joka on iso juhlapäivä täällä Hollannissa. Saimme luokkalaisten avulla ostettua liput paikalliseen festaritapahtumaan, odotamme kyllä sitä päivää innolla. Vastoinkäymisistä huolimatta kaikilla on positiivinen mieli ja odotamme, mitä reissu vielä tuo tullessaan. 


Työpaikat

Toisena päivänä oli aika käydä tutustumassa meidän työpaikkoihin. Froukje eli meidän opettajamme täällä kohteessa lähti viemään meitä autollaan. Paikat olivat aluksi hukassa, mutta lopulta löysimme perille.

Soilin paikka:


New image sijaitsee lähellä keskustaa ja on hyvin tyylikäs ja moderni liike. Pomo on komea ja todella mukava mies. Hän on hiusalan opettaja Amsterdamissa ja siksi työskentelee liikkeessä vain loppuviikon. Soilin toinen työkumppani on Sebastiaan, joka on hyvin omaperäinen ja todella mukava persoona. Molemmat työntekijöistä ovat homoja joten vihdoin haave homokaverista on toteutunut :D

Jennin paikka:


Set Neferoe sijaitsee ydinkeskustassa, vaatekaupan yläkerrassa. Liike on kauniisti sisustettu ja erikoistunut kiharahiuksiin. Liikkeessä työskentelee kaksi naista, jotka ovat erittäin mukavia ja iloisia. Henkilökunta on motivoitunut ja innostunut opettamaan uusia asioita. 

Marin paikka:


Haar idee Annelie sijaitsee keskustan ja koulun välimaastossa. Heillä on myös toinen liike lähistöllä ja liikkeissä työskentelee yhteensä yhdeksän ihmistä. Liike on yksinkertainen, tyylikäs ja siellä käy todella paljon asiakkaita. Henkilökunta on todella mukavaa, vaikkakin kielen kanssa on ollut pieniä ongelmia. 

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kohde saavutettu

Lähdimme suunnuntai yönä jännittyneenä Jyväskylän matkakeskukselta bussiin. Ensimmäinen määränpäämme oli Helsinki-Vantaan lentokettä, josta lensimme Amsterdamiin. Pääsimme kentälle sujuvasti ja saimme hoidettua kaikki tarvittavat tarkastukset ja nousimme koneeseen. Lento meni hyvin, kyyti oli tasaista ja matka oli mukavan lyhyt. Kun saavuttiin Amsterdamin lentokentälle, niin sit sitä vasta hukassa oltiin haha, mutta lopulta saatiin junaliput Leeuwardeniin.

Päivä tuntui todella pitkältä, oltiinhan aloitettu matkustaminen jo puolilta öin ja seuraava päivä mentiin lähes samoilla silmillä. Matkan tekoon kului yhteensä noin 14 tuntia, vaikka siitäkin itse lentoaika oli vain noin 2,5h.


Junalippu Amsterdamista Leeuwardeniin maksoi 25.50e ja matka kesti n. kaksi ja puoli tuntia. Vaikka väsymys oli kova, ei maltettu junassakaan nukkua vaan katselimme maisemia ja ihmettelimme uutta maata. Junalla matkustaminen oli mukavaa ja pääsimme kohteeseen ilman vaihtoja.

Perillä Leeuwardenin juna-asemalla meitä oli vastassa yhteyshenkilömme Hylco. Onneksemme hän bongasi meidät aika nopeasti, eikä meidän tarvinnut haahuilla asemalla hädissään. Asemalta menimme suoraan koululle, hyvin väsyneinä ja räjähtäneen näköisinä. Tapasimme koululla muutamia opettajia ja menimme lounaalle kahden opiskelijan ohjaamana. Katsoimme koululta pyörät valmiiksi ja lähdimme autokyydillä kaupan kautta asunnollemme. Asunnon omistaja oli siivoojan kanssa asunnolla vastassa ja hän kertoi vielä muutamia käytännön asioita. Sen jälkeen Hylco kuskasi meidät takaisin koululle josta pyöräilimme kotiin hänen ohjastamaa reittiä.

Ensimmäisen illan aikana tutkittiin kämppää, tehtiin mautonta ruokaa ja ruvettiin ajoissa nukkumaan. Hämmennyksestä huolimatta jäimme positiivisin mielin odottamaan seuraavaa päivää.

Alkulöpinät

Aluksi esittelemme hieman keitä olemme. Elikkäs olemme kolme toisen vuoden parturi-kampaaja opiskelijaa Jyväskylästä ja kirjoitamme blogia kuuden viikon taipaleestamme Hollannin maisemissa.

Mari 18     |     Soili 17     |     Jenni 18

Saimme kuulla jo opintojemme ensimmäisenä vuotena mahdollisuudesta lähteä ulkomaille työssäoppimaan. Ajatus alkoi heti houkutella ja kiinnostuksemme heräsi. Aloimme heti kiinnittämään huomiota hakukriteereihin ja siihen, että kaikki opinnot olisivat suoritettuina ajallaan.

Syksyllä 2015 pääsimme lähemmäksi haavettamme ja laitoimme hakemukset eteenpäin. Meidän täytyi kirjoittaa englannin kielinen Motivation letter, jossa kerrottiin hieman itsestämme ja miksi olemme kiinnostuneita lähtemään juuri ulkomaille työssäoppimaan. Teimme myös Europass cvn, joka helpottaa meitä myös tulevaisuudessa.

Olisimme halunneet mennä jonnekkin lämpimään maahan, mutta koulun suhteet eivät mahdollistaneet sitä. Osa luokkalaisistamme lähtivät Espanjaan, koska heillä oli omia suhteita paikallisiin liikkeisiin. Haimme ensisijaisesti Tsekkiin Haviroviin, mutta tammikuussa saimme tiedon ettei Tsekki onnistukkaan. Luulimme jo tässä vaiheessa, että matkamme jäisi vain haaveeksi. Olimme yhteydessä opettajaamme ja rupesimme selvittelemään uusia vaihtoehtoja. Jäljellä oli kolme maata joista valita: Viro, Saksa ja Hollanti. Päädyimme Hollantiin, koska se oli kiinnostavin vaihtoehto.


Hollanti tunnetaan kanaaleista, tuulimyllyistä ja tulppaaneista. Merellisen ilmaston takia lämpötiloissa ei ole suurta vaihtelua vuodenaikojen välillä ja sateet ja tuulisuus ovat yleistä ympäri vuoden. Kuten nimi Alankomaat viittaakin, maa on hyvin laakeaa ja alavaa. Suurin osa Hollannista sijaitseekin merenpinnan tason alapuolella ja koko maan korkein kohta on vain 322,7m merenpinnan yläpuolella.

Hollannissa tai virallisemmin Alankomaissa kohteenamme on pohjoisosassa sijaitseva Leeuwarden, provinssi Frieslandin pääkaupunki. Asukkaita täällä on 94 838, joka vaikuttaa pieneltä verrattuna Jyväskylän 137 504 asukkaaseen. Ajattelimme paikkaa pieneksi asukasluvun perusteella, mutta olimme väärässä. Keskusta on iso ja laajalla alueella. Kaupat sijaitsevat useilla kaduilla vierekkäin, kauppakeskuksia löytyy vain yksi ja sekin on aika pieni ja sisällöltään mitätön. Lauantaisin keskusta vilisee ihmisiä ja torille kerääntyy erilaisia kojuja ja myyntivaunuja.

Tervetuloa seuraamaan blogiamme ja matkaamme Hollannin kieputuksessa.